Kyllä te tämän tiesitte jo, tai no, ainakin arvasitte. Niin pitkä hiljaisuus, ettei tämä tästä enää mihinkään nouse.

Minä lopetan. Ainakin tämän nimenomaisen blogin.

Ai miksi?

No, ensinnäkin, tämä on yksinkertaisesti tehnyt tehtävänsä. Tämän blogin perimmäinen tarkoitus oli kasvattaa minut ulos niistä sööteistä vaaleanpunaisista ensibloggaajan lapsenkengistä. Ehkä minä häpeän aiempia postauksiani. Ei olisi ihme. Ehkä minä olen siinä iässä. Tiedättekö, siinä jossa häpeää kaikkea ikivanhoista päiväkirjamerkinnöistä ikivanhoihin vaatteisiin, valokuviin ja vanhempiin. Mutta se ei, sittenkään, ole se tärkein pointti.

Vaan se kts. nimi. Tämä on päiväkirja.

Minä en pysty - en voi - kirjoittaa jotain niin henkilökohtaista kuin päiväkirjaa, kun tiedän, että sitä lukeavat ihmiset, joita saatan nähdä joka päivä. Joudun olemaan normaali niiden ihmisten seurassa, niin, juuri niiden jotka ovat joka viikko kivalla tripillä pääni sisässä. Olen monta kertaa yrittänyt kirjoittaa edes jotain, saada ajatuksiani paperille ja selvitetyksi. Eihän siitä mitään tule.

Tiedän, tämä oli riittämätön selitys. Anteeksi. Parempaa ei tule. En osaa. En pysty. Enkä voi. Liian henkilökohtaista.

Minä aloitan uuden. Kai. Ehkä. Joskus huomenna. Ja ehkä minä jopa kerron siitä teille. Katsotaan.

Ja tähän loppuun; lupaan pyhästi, etten lue kenenkään tutun ihmisen henkilökohtaista blogia, ellei tämä sitä nimenomaan pyydä. Ja silloinkin pitkin hampain.

Nähdään.

Okei. Mä alan olla jo hieman epänormaali.

Minä haluan Tylypahkan koulu-univormun. Tai yleensä brittiläisen koulu-univormun. Sellaisen johon kuuluu polvisukat, harmaa vekkihame, valkoinen kauluspaita, kravatti ja sellainen, ööh, liivi tai joku. Ja ottaen huomioon että musta on pikkuhiljaa kehittymässä Potter-friikki, kyllä siihen pitäisi saada viittakin. Joo.

School uniforms. Kinky.

Okei. Mä olen ihan oikeasti vähän outo. En mä voi sille mitään. Liian vähän unta ja liian paljon irkkausta.

The Ring

Wait a minute! You're not a hobbit! You're the ring! How'd you sneak into the hobbit quiz?!?! Maybe because you are an evil tool of the dark lord. You tempt everyone with your beauty and the power you offer and then you betray them! Mwahaha! Few can resist your power... Damn you are evil!

Take the "Which Hobbit are you?" quiz created by Cora Black!

Voi lol. Että mä rakastan näitä testejä. "You are an evil took of the dark lord", yeah right.

*psykonaurua*

Ei jeesus. Kello on 3:49 ja mä heilun Vuotiksessa ja kuuntelen Corrsia. Lujaa menee.

Jussi lähti eilen vpk-leirille (Jussi, se pieni veli josta täällä on jotain selitetty). Jotenkin mulla on ikävä. Ei se kyllä kotona yleensäkän ole, heiluu kylällä kavereidensa kanssa (samalla kun mä nukun/luen/heilun netissä), mutta esimerkiksi mä nukun nyt yksin yläkerrassa ja se tuntuu jotenkin oudolta.

Irkin asetuksissa on jotain häikkää. Tai sitten meidän nettiasetuksissa on. No, ei siellä ketään olisikaan ollut. Santtu ehkä. Jos sitäkään.

Mua väsyttää. Jollain tasolla.

Siivistä, enkeleistä ja vähän ihmisistäkin

Joo.

Tänään oltiin Hepsun (käytän tässä niinkin kamalan teiniä ilmaisua kuin paras ystävä) kanssa kylällä. Käytiin Ellulla syömässä ranskalaiset ja Siwassa ostamassa jäätelöt. Nyt minä sitten tiedän, mikä on parasta Magnum Intensessä vai mikä sen jäätelön nimi onkaan. Siinä on ihan hirveän paksu suklaakuori päällä. Se itse jäätelö siellä alla ei ole mitenkään mistään eroavaa. Ihan tavallista, mautonta vaniljajäätelö. Ja se ihme suklaataytesydänjutska on melkein pahaa. Mutta tumma suklaa siinä päällä on ihanaa.

Sitten mentiin lintsille (täällä päin maailmaa se tarkoittaa linja-autoasemaa eikä suinkaan Linnanmäkeä. Anteeksi.) istumaan ja odottamaan bussia. Siinä sitten keksittiin ajatella, millaista olisi jos ihmisillä olisi siivet. Tästä tekstistä saatte kiittää liian vilkasta mielikuvitusta ja erittäin idearikasta (vaikkakin joskus hieman pervoa (ei millään pahalla, Hepsu)) oikeaa ystävää.


Hepsun mukaan siivet olisivat ehkä sellaiset lepakkomaisen nahkamaiset, joiden väri määräytyy muun ihonvärin mukaan. Tai sellaiset linnunsiivet, joissa olisi höyheniä ja aina välillä olisi sulkasato. Minulle luonnollisimmalta vaikutti enkelinsiivet, johtuen kai kaikista maailman mainoksista ja enkelinkuvista. Höyhenpeittoisten siipien ei tarvitsisi olla enkelipuhtaanvalkoiset, vaan tietenkin nekin olisivat erivärisiä. Siipiä voisi värjätä. Sateenkaaren väreissä hehkuvat siivet piristäisivät päiväsi ruuhkassa (kyllä ilmassakin on liikennesääntöjä). Kun ihmiset (yleensä tutut) joskus tulevat ihailemaan hiuksiasi, niin tässä maailmassa he tulisivat silittelemään siipiäsi, ja henkäilisivät 'Vähän sulla on ihanat siivet'. Keskiajalla (ja nykyäänkin, esim. Keski-Euroopassa) ei punaisia hiuksia yhdistettäisi noitiin, vaan siivethän ne olisivat. Punaiset tai mustat siivet olisivat selvä pirun merkki. Siipiin voisi tietenkin laittaa lävistyksiä. Kun kävelet (kun kaupat ovat maanpinnalla, on käytännöllisempää kävellä, vaikka se hieman säälittävää onkin) kaupungin kadulla, silmäsi kiinnittyisivät johonkin ihme punkkariin, jonka siivet olisivat täynnä vaikuttavan kokoisia lävistyksiä. Kuiskaisit 'Kato ton siipiä' kaverillesi, ja saattaisitte tirskuakin hieman. Miten tuollaisilla muka voisi edes lentää?

Ja tästä pääsemmekin lentämiseen. Lentäminen on helppoa, lentäminen on ihanaa. (Liikaa Pottereita? Minulle muka?) Tietenkin lentäminen on myös nopea tapa mennä paikasta toiseen. Sen takia autoja ei ole, eikä niin paljon saasteita. Lentokoneita on, todella pitkille matkoille, mutta vain laiskat ihmiset käyttäisivät lentokonetta (juniakaan ei tietenkään ole) matkalla esim. Helsingistä Lappiin. Sehän olisi lyhyt matka. Vauvat eivät ensimmäisenä oppisikaan kävelemään, vaan lentämään. Tokihan se on helpompaa, ei tarvitse olla niin kehittynyt tasapaino tai mitään, kunhan heiluttelee siipiään. Lentämistä verrattaisiin kävelemiseen kuten täällä kävelemistä ryömimiseen. Käveleminen on säälittävää. Niitä, jotka ovat syntyneet ilman siipiä, tai joiden siivet ovat surkastuneet tai muuten vaan rikki, syrjittäisiin ja säälittäisiin siellä kuten pyörätuolissa olevia täällä. Teinipojat eivät mahtailisi mopoillaan/kevareillaan/skoottereillaan tai sillä, kuka osaa tehdä temppuja mopollaan (keulimista ne täälläpäin harrastaa), vaan ne lentäisivät ylösalaisin tai jotenkin muuten oudosti. Tanssiminen ei olisi yleistä, vaan lentonäytöskurssit, joilla opittaisiin tekemään hienoja kuvioita ilmassa ja liikkumaan rytmin mukana.

Urheilulajit kuten juoksu, korkeus-, seiväs- ja pituushyppy olisivat unohdettu ikuisuuksia sitten; niissähän huijaaminen on aivan liian helppoa siipien kanssa. Maratonlento olisi suurin piirtein maapallon ympäri, 42 kilometriähän (tai jotain sinnepäin) on säälittävä sunnuntailenkki. Sana 'lentopallo' saisi aivan uuden merkityksen. Punnerruksia tehtäisiin selällään, niin, että siivillä nostettaisiin kehoa ylöspäin. Pesäpalloakaan ei olisi koskaan ollut sellaisena kuin se nyt on. Eikä hiihtoa.

Kaiken kaikkiaan, aika hyvä maailma.

Eiku Jenni goes to brown/yellowish. Ihquu.

Eli siis, yleisön pyynnöstä väri vaihdetaan hieman ei-pinkimpään. Blah.

Jenni goes to pink. Yippee!


Älkää kysykö. Mulla on tylsää.

Jesjesjes. Ei pianotuntia. Opettaja ei pääse huomennakaan (sen tunnin piti olla tänään, ja mä olen poissa koulusta.). Muahahaa.

Joo. Onkohan mulla jotenkin väärä asenne tähän? 2/3 -tutkinto marraskuun loppupuolella. Pitäisi ehkä olla hieman innostuneempi. Mutta kun niitä vanhoja kappaleitahan siinä soitetaan. Ne on soitettu jo loppuun ainakin kahdesti. Eikä ne ole enää niin tuoreessa muistissa että menisi tosta noin vaan. Ei todellakaan. Minä vielä fiksuna tyttönä menin ottamaan kahdesta ohjelmasta vaikeamman. Bach. Ja argh.

Se, miten nuo sanat muistuttavat toisiaan, ei voi olla sattumaa.

Jos Sonata Arctica on korvalappustereomusaa (tästä on tulossa tutkielma jossain vaiheessa, sillä välin kuunnelkaa Brokenia ja varsinkin sen kertoa ensin stereoilla ja sitten korvalapuilla), niin Apulanta ja erityisesti Nightwish on selvästi tietokonehuudatusmusiikkia. Sellaista, jota rupeaa kuuntelemaan Winampilla, kun on tylsää, ja hetken päästä huudattaa sitä niin täysillä ettei tietokoneen säälittävät kajarit pysy mukana. Siinä sitten kiroillaan että Santtu perkele on vienyt kaikki Nightwishin cd:t jonnekin hevon kuuseen (lue: Valkeakoski). Juuri kun haluaisi kuunnella Swanheartia tai The Kinslayeria aivan täysillä.

Ai tylsää muka? Minulla? Mistä te sellaisen käsityksen saitte?

Päätä särkee. Ja äiti sekä kuumemittari väittävät että mulla on kuumetta. Paskat on. Ironisinta tässä on, että mä en mennyt kouluun aamulla. Ja silloin mulla ei ollut päänsärkyä. Eikä kuumetta. Ajattelin lintsaavani. Tuli valvottua puoli yhteen eilen illalla (ja puoli kahteen sunnuntaina, niinpä niin) ja sitten kun äiti tuli jossain puoli kahdeksan aikaan herättelemään (kasiaamu, ja mä päätin jo aiemmin etten aio mennä kouluun), niin mä sanoin pitäväni vapaapäivän. No, en ehkä ihan noin. 'Päätä särkee enkä mä saanut kunnolla unta.' Jes. Päätä ei särkenyt, ja syy siihen, että mä en saanut unta on se, etten mä mennyt nukkumaan. Kirottuja olkoon englanninkieliset HP-kirjat ja High Fidelity.

Eli siis omaa syytä. Heräsin sitten 20 vailla yksi (päivällä) ja heti tuli syyllisyyskohtaus. Ei ole nytkään mukavaa. Ihan typeriä syyllisyyspurkauksia; en mä varmaankaan ole ensimmäinen oppilas peruskoulun historiassa, joka on lintsannut päänsäryn tekosyyllä. Mutta silti. Tämä on mun ensimmäinen tahallinen lintsaus. Aika järkevä ajoitus. Ysillähän sitä kannattaakin alkaa laiminlyömään koulua.

Äh. Tässä mä valitan jostain lintsauksesta kun... no sanotaan vaikka että on olemassa ihmisiä joilla on paljon pahempi olo kuin mulla. No jaa, mä olen jo tottunut siihen että musta tuntuu tekopyhältä. Teinijuttuja.

Tänään minä toimin olkapäänä.

Mä olen huono siinä. Enkä mä tiedä mitään mistään. Mun ystävyyssuhteenikin ovat kaikki aivan sekavia.

Minä lohdutin tänään ystävää. Tai en tiedä, ehkä puoli-ystävää, tai erittäin hyvää kaveria. En tiedä. Se odotti bussia ja sen nimi on Aino.

Aino on sellainen, johon tutustuin seiskalla. Silloin me oltiin kai hyviä ystäviä, kuten noista aivan ensimmäisistä merkinnöistä näkyy. Jossain kasin puolivälissä - ei enää oltu. Kumpikaan ei tehnyt mitään kamalaa, meillä ei ollut maailman suurinta riitaa - ei pientäkään, sen puoleen, - mutta jotain siinä tapahtui. Aino oli ja on täysin eri piireissä. Aino juo ainakin joka toinen viikonloppu, Aino polttaa satunnaisesti, Aino on vain erilainen kuin mä. Ne sanovat ettei oikea ystävyys kaadu tuollaiseen. Ehkä se ei sitten ollut oikeaa ystävyyttä.

Ei siinä mitään, kyllä mulla on samanlaisia ystäviä tai ainakin kavereita. Aika outoa. Ei sen pitäisi merkitä mitään. Eikä varmaan merkitsekään. Me emme vaan - osanneet olla. Ei osata. Eikä vuoden aikana voi tutustuakaan niin hyvin. Ja sitten, ennen kuin tutustuttiinkaan, me ei enää tunnettu toisiamme. Aino on liian erilainen. Liian suuret vastakohdat eivät täydennä toisiaan. Me ei tulla toimeen. Siinä on se 'joo on se ihan kiva' -syndrooma. Niin se on aika monien ihmisten kanssa.

Mutta tänään... ehkä se johtui siitä, että sillä ei ollut ketään muuta, ja mä satuin olemaan siinä ja se muisti että mä olin ystävä. Aino odotti taksia, ja näytti väsyneeltä. Sanoi että sillä on nälkä ja että se haluaa kotiin. Mutta se puhui mulle. Poikaystävästään, siitä kuinka sitä vituttaa se ettei se ole nähnyt sitä kahteen viikkoon, kuinka se pelkää ettei sitä jätkää enää kiinnosta, kuinka se inhosi ysillä olemista, kuinka se olisi halunnut olla seiskalla, kuinka se pelkäsi sitä, ettei tiedä mikä siitä tulee, ja siitä, mikä se halusi olla. Aika paljon kahdessakymmenessä minuutissa.

Ja sitten sen hopeankiiltelevä taksi tuli, ja se lähti kotiin.

Mitähän meillekin tapahtuu?

Mitähän teinivuodatusta on taas tullut saatettua maailmaan? Ja piti vielä laittaa kirjakielellä että kaikki varmasti ottaa vakavasti. Säälittävää. (This is my other personality speaking - you know, the reasonable one. (<--- Jennitystä.))

Mä olen aika kauan miettiny kuka tätä jaksaa lukea. Ihan oikeasti. Kiinnostavinta antia tässäkin blogissa on jotain tyyliin 'tänään pesin sukkani' tai 'tänään juttelin flyygelille' (joka on muuten totta. Ei yhtä paha kun miltä se kuulostaa. Oikeasti.). Ehkä tutuille tässä on se 'hei-mä-tunnen-tuon-ja-luen-sen-päiväkirjaa' -intressi, muttei sitten sen enempää. Siis (ja nyt on tulossa sellaista itsensä mollaamista että ette missään tapauksessa usko että se on oikea mielipiteeni *krhmkirjakieliteinikrhm*), tässähän ei ole kerrassaan mitään mielenkiintoista. Oikeasti (taas. Kyllä minä osaan muitakin sanoja *krhmkirjakieliteinikrhm*). Jotain mukahauskoja, yöunen puutteesta johtuvia kopioita, teiniangstailua tai sitten juuri tätä 'tänään minä istuin ja tein läksyjäni'.

Tämä blogi on kuitenkin ollut kohtalaisen terapeuttinen blogi. Ei, en minä tätä ole lopettamassa. Huomautan vaan. Jotenkin tunnen olevani vastuussa teille siellä (juu, just sinä) ja pitää päivittää ainakin joskus. Jos olisin blogin sijasta ruvennut kirjoittamaan jotain barbie-päiväkirjaa niin eihän siitä olisi mitään tullut. En olisi jaksanut kirjoittaa käsin, eikä minulla olisi mitään syytä kirjoittaa muutenkaan. Kuka kirjoittaa esim. mukahauskoja 'tarinoita' itselleen? Siis kukaan ei-jakomielitautinen? Täydellinen ratkaisu olisi ollut se, että minä hommaan itselleni jostain blogin ja en kerro siitä yhtään kenellekään. Saisin kirjoittaa, se olisi helppoa eikä minun kuitenkaan pitäisi huolehtia että joku (tuttu) lukee tätä enkä voi kirjoittaa mitään 'Jenni menee ja vetää ranteet auki muovilusikalla' -angstailua, sillä minähän olen ah-niin-pirteä Jenni enkä missään tapauksessa harrasta teiniangstailua. Ei ole tosin tainnut paljon tuollaista muutenkaan olla.

Toisaalta tästähän on tullut paljon hyvääkin. Ainakin minä olen täysin hullaantunut blogeista ja jatkan tällä tuhoon vievällä saralla seuraavaan ikuisuuteen. Ja eräs ystäväni (niin, se ainoa lukija) on myös toivottavasti naksahtanut näihin paholaisen keksintöihin.

Äh. Nyt pitäisi (incoming enemy missile Illuusioista ja Pilvilinnoista varastetun lauseen/idean muodossa) keksiä tähän joku näppärä ja kaiken kokoon kursiva tekstinpätkä muttei pysty eikä kykene. Toivotaan että se annetaan anteeksi.

*krhmkirjakieliteinikrhm*

Sonata Arctica - Broken. Säikähdin hieman kun joku outo mies kuiskasi korvaan jotain (kuuntelen korvalappustereoilla).